Toimintasuunnitelma
Toimintasuunnitelma 2024
Lehmon kyläyhdistys ry
1. Yleistä
Kyläyhdistys on sitoutunut edistämään ja ylläpitämään Lehmon kylän kyläidentiteettiä. Yhdistys ja sen jäsenet edistävät ja pyrkivät vaikuttamaan alueen kehittämiseen olemalla yhteydessä kunnalliseen ja alueelliseen päätöksentekoon. Kyläyhdistys ja sen toimijat pyrkivät edistämään alueen yritysten ja asukkaiden yhteistoimintaa. Kaikki yhdistyksen toimijat ovat sen toiminnan rakentajia ja olemme vastuussa yhdistyksen tulevaisuudesta ja toiminnasta. Vastuun jakamista tulee kehittää, jotta toiminnassa mukana oleminen ja asukkaita palvelevien tilaisuuksien järjestäminen on mielekästä.
2. Toiminta hallituksessa
Hallituksen tulee pyrkiä luomaan toiminnallaan mahdollisimman avoin ilmapiiri yhdistykselle. Jäsenistölle lähetämme jäsenkirjeitä tapahtumista ja sääntömääräisistä kokouksista. Lisäksi alueen asukkaille tiedotamme tapahtumista ja hallituksen työskentelystä yhdistyksen kotisivujen sekä yhteistyökumppani Lehmon puskaradio, Fb-sivun kautta. Hallitus kokoontuu 4-5kertaa vuodessa, tarvittaessa useammin.
3. Jäsenet
Yhdistyksen jäsenistö muodostuu alueen asukkaista, yhdistyksistä ja yrityksistä. Uusia jäseniä pyritään saamaan mukaan, jotta toiminta pidetään elinvoimaisena.
Jäsenistö kokoontuu sääntömääräiseen kevät- ja syyskokoukseen.
4. Yhdistyksen talous
Yhdistyksen talous on kunnossa ja sellaisena se myös pidetään. Yhdistyksen talous koostuu jäsenmaksuista, kunnan avustuksista, tapahtumien myyntituloista sekä mahdollisista sponsorituloista. Toimintavuotta suunniteltaessa tulee ottaa huomioon Kontiolahden kunnan säästöbudjetti, joka heikentää mahdollisesti avustusten määrää.
5. Vuoden 2024 tilaisuudet ja tapahtumat
Keväällä järjestetään Kontiolahden kunnan ja alueen yhdistysten kanssa Lehmo siistiksi tapahtumapäivä.
Adventin aikoihin pidetään Joulupolku-tapahtuma. Tapahtuma järjestetään yhdessä yhteistyökumppaneiden (esim. Kontiolahden seurakunta) ja yhdistysten kanssa. Tapahtuma on lasten- ja perheiden yhteinen tapahtuma.
6. Yhdistyksen muu toiminta
Kyläyhdistys tulee edistämään Ruottisenahonkadun kaukalon alueen kehittämistä kohti koko kylän liikuntapuistoa. Asiaa pyritään hankkeistamaan vuoden 2024 aikana.